Kauppalehti huomioi näyttävästi Pakettipisteen

Kauppalehden mukaan viime vuonna Suomessa toimitettiin yli 50 miljoonaa pakettia. Kauppalehden jutussa Lehtipisteen toimitusjohtaja Janne Mansukoski kertoo Lehtipisteen etsivän uusia kasvualueita. Pakettiautomaattibisnes on tulevina vuosina voimakkaasti kasvava markkina perustelee Mansukoski logistiikkabisnekseen lähtemistä.

Hän uskoo, että verkkokaupat kuin kuluttajatkin löytävät Pakettipisteen automaatit nopeasti.  – Ensimmäisen vuoden tavoitteena on kuljettaa runsaat miljoona pakettia.  Mansukoski kertoo Lehtipisteen erikoisosaamisen olevan jakelu aamuviidestä yhdeksään kuutena päivänä viikossa.  – Aikainen aamun jakelu kirittää Pakettipisteen markkinoiden kärkeen.

Kauppalehden jutussa Matkahuollon toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju kertoo Matkahuollon kuljettaneen viime vuonna 13 miljoonaa pakettia. Verkkokauppapakettien osalta kasvua olleen yli 20 prosenttia vuodessa.