Opas pakettien lähettämiseen pakettiautomaatilla

Verkkokauppashoppailu kasvaa koko ajan ja tätä myötä myös pakettien lähettäminen pakettiautomaatilla. Verkkokauppaostosten palauttaminen onnistuu helposti ja nopeasti Pakettipisteen pakettiautomaattien kautta. Löydät oheisesta blogijulkaisusta yksityiskohtaiset ohjeemme mahdollisimman vaivattomaan pakettien lähettämiseen sekä lyhyen katsauksen suomalaisten verkko-ostamiskäyttäytymiseen.

Kaupankäynnin jatkuva digitalisoituminen on tarkoittanut sitä, että verkkokauppojen rooli on kasvanut kuluttajien elämässä ja yhä useampi suomalainen kuluttaja shoppailee verkkokaupassa.

Tiesitkö esimerkiksi, että Suomi on Viron, Liettuan ja Latvian ohessa pakettiautomaattien edelläkävijöitä koko maailmassa väkilukuun suhteutettuna? Kansainvälisen postialan järjestö International Post Corporationin (IPC) julkaiseman verkkokauppatutkimuksen mukaan jopa 87 prosenttia suomalaisista on vastaanottanut verkkokauppalähetyksen pakettiautomaattiin vähintään kerran viimeisen vuoden aikana. Vertailun vuoksi: muissa maissa vastaava luku on 40 prosenttia.

Suurin osa tuotepalautuksista vaatteita

Edulliset hinnat, laajat valikoimat ja ilmaiset toimitukset ovat suurimpia houkuttimia saamaan suomalaiset näpyttelemään tuoteostoksena yhä uudelleen kansainvälisille verkkokaupoille. Vaatteet, asusteet ja kengät ovat verkossa tapahtuvien ostotapahtumien kärjessä, mikä tarkoittaa sitä, että näistä tuotekategorioista tapahtuu myös palautuksia eniten.

Vaikka yleisesti ottaen vain 6 prosenttia suomalaisista verkkoshoppailijoista palauttaa tuotteen, kasvattavat kyseiset tuoteryhmät luonnollisesti tuotepalautusten volyymia. Paytrailin tekemän arvion mukaan vaatekauppojen verkkokauppamyynnin palautusprosenttiosuus voi olla jopa 30-50 prosenttia.

Pakettiautomaatit lähelläsi

Tuotepalautukset ovat siis vahvasti läsnä kuluttajien arjessa. Tästä syystä pakettien lähettämisestä tulee tehdä suomalaisille verkkokauppashoppailijoille helppoa ja nopeaa. Tämän päivän kiireistä kuluttajaa tulee palvella mahdollisimman tehokkaasti ja hänelle tulee tarjota vaihtoehtoja pakettien lähettämiseen omaehtoisesti – tarpeeksi läheltä kotia ja oman arjen aikatauluihin sopien.

Pakettipisteen pakettiautomaatit sijaitsevat usealla eri paikkakunnalla Suomessa, jotta ne olisivat mahdollisimman monen kuluttajan saatavilla. Alla olevasta kartasta löytää Pakettipisteen pakettiautomaattien sijainnit koko Suomessa:

  • Automaattejamme sijaitsee päivittäistavarakaupoissa, kauppakeskuksissa ja huoltoasemilla. Tästä näet sinua lähimmän automaatin.

 Miten paketin lähettäminen automaatilla onnistuu?

Oliko miehelle tilattu kello viallinen vai puristiko viikonlopun syntymäpäiväjuhliin tilattu mekko sittenkin hartioista? Jos ostokset eivät miellyttäneetkään, on pakettiautomaatilla paketin lähettäminen ja tuotepalautukset tehty verkkoshoppailijalle mahdollisimman vaivattomaksi. Tämä onnistuu helposti, koska Pakettipisteen pakettiautomaatteja löytyy Suomesta useista eri paikoista aina päivittäistavarakaupoista kauppakeskuksiin ja huoltoasemiin. Pakettiautomaateilla voit lähettää sekä Matkahuollon että  DHL Expressin paketteja.

Pakettien lähettäminen kumppaneidemme Matkahuollon ja DHL Expressin kautta onnistuu heidän omien verkkosivustoillaan. Alla yksityiskohtaiset ohjeistukset siihen, miten edetä vaihe vaiheelta paketin lähettämisessä tai tuotepalautuksen teossa:

Toimi näin, kun haluat lähettää Matkahuollon paketin Pakettipisteen pakettiautomaatin kautta:

  1. Osta paketille kuljetus osoitteessa matkahuolto.fi.
    Saapumisilmoitus lähetetään vastaanottajalle tekstiviestitse, joten varmistathan, että lähetystiedoissa antamasi matkapuhelinnumero on oikein.
  2. Saat tilausvahvistuksessa aktivointikoodin. Kirjoita aktivointikoodi, lähettäjän nimi, osoite ja matkapuhelinnumero sekä vastaanottajan nimi ja osoite paketin päälle.
  3. Valitse Pakettipisteen pakettiautomaatin keskipaneelin näytöltä vaihtoehto Lähetä.
  4. Syötä aktivointikoodi näytön ohjeiden mukaan. Valitse Hyväksy.
  5. Valitse näytöltä paketille sopivan kokoinen lokero (S-XL). Valitsemasi lokeron ovi avautuu automaattisesti.
  6. Laita paketti lokeroon ja sulje ovi.
  7. Seuraa paketin kulkua osoitteessa matkahuolto.fi tilausvahvistuksessa olleen lähetystunnuksen avulla.

Tarkemmat ohjeet Matkahuollon paketin lähettämiseen löytyy Matkahuollon verkkosivuilta.

Toimi näin, kun haluat lähettää  DHL Expressin paketin Pakettipisteen pakettiautomaatin kautta:

  1. Valmistele lähetyksesi ja kiinnitä paketin päälle lähetyskohtainen osoitekortti eli DHL-rahtikirja.
    • Jos maksat kuljetuksen kortilla tai verkkopankissa, valmistele lähetys www.expresseasy.fi -sivustolla. Mikäli mahdollista, tulosta DHL-rahtikirja maksettuasi lähetyksen. Jos sinulla ei ole tulostusmahdollisuutta, kirjoita paketin päälle DHL Waybill -numero.
    • Jos sinulla on DHL-asiakasnumero, valmistele lähetys yrityksesi MyDHL+ -sivustolla. Tulosta DHL-rahtikirja sivuston kautta.
    • Jos lähetyksesi on verkkokaupan asiakaspalautus ja olet saanut myyjältä DHL-rahtikirjan, pakkaa lähetyksesi ja poista alkuperäinen osoitekortti pakkauksesta ja korvaa se uudella, verkkokaupalta saamallasi DHL-rahtikirjalla
  2. Valitse Pakettipisteen pakettiautomaatin kosketusnäytöltä vaihtoehto Lähetä.
  3. Syötä osoitekortilla eli DHL-rahtikirjalla mainittu Waybill-numero.
  4. Joko automaatti avaa sinulle pakettisi mittojen mukaisesti sopivan kokoisen lokeron oven tai pyytää sinua valitsemaan lähetyksellesi sopivan lokeron.
  5. Laita paketti lokeroon ja sulje ovi.
  6. Voit seurata lähetyksesi kulkua Waybill-numerolla osoitteessa mydhl.express.dhl/fi.

Toimi näin, kun haluat tehdä tuotepalautuksen Pakettipisteen pakettiautomaatin kautta:

  1. Verkkokauppalähetystä palauttaessa tarvitset tilauksen mukana toimitetun valmiin palautusosoitekortin tai verkkokaupan toimittaman aktivointikoodin.
  2. Jos käytössäsi on aktivointikoodi, kirjoita paketin päälle aktivointikoodi, lähettäjän nimi, osoite ja gsm-numero ja vastaanottajan nimi ja osoite.
  3. Valitse pakettiautomaatin näytöltä vaihtoehto Lähetä.
  4. Skannaa palautusosoitekortissa oleva viivakoodi tai syötä aktivointikoodi näytön ohjeiden mukaan. Valitse Hyväksy.
  5. Valitse näytöltä sopivan kokoinen lokero (S-XL). Valitsemasi lokeron ovi avautuu automaattisesti.