Toimitukset kuutena päivänä viikossa
Aamuvarhaisella 5–9
Yrityspalvelu →

Ulkomailta tilaaminen

Ulkomailta tilaaminen Suomeen on muuttunut verouudistusten ja koronatilanteen myötä. Myös Iso-Britannian ero EU:sta on vaikuttanut ostokäyttäytymiseen. Kiina ei ole enää suosituin maa tilata tuotteita. Käymme lävitse tässä artikkelissa asiat, jotka kannattaa huomioida tehdessä ostoksia ulkomaisista verkkokaupoista.

Vuonna 2021 verkko-ostaminen muuttui

Kansainvälisen postialan järjestön IPC:n tutkimuksen (The IPC Cross-border E-commerce Shopper Survey 2021) mukaan vuonna 2021 suomalaiset kuluttajat tilasivat eniten tuotteita Saksasta. Kiina oli pudonnut toiselle sijalle ja kolmanneksi suosituin maa oli Ruotsi.

Vuoden 2020 suosituimmat maat

Vielä vuonna 2020 tilanne oli toinen.  PostNordin vuonna 2020 tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisten viisi suosituinta verkkoshoppailumaata olivat Kiina (49 %), Saksa (37 %), Iso-Britannia, Ruotsi ja Yhdysvallat (yhteensä 24 %).

Suomalaiset tilaavat eniten tuotteita Saksasta.
Suomessa on suosittu etenkin saksalainen Zalando.

Mistä tunnistan ulkomaisen verkkokaupan?

Monet ulkomaiset verkkokaupat ovat optimoineet sivunsa toimimaan Suomen markkinoilla. Etenkin saksalaiset ja ruotsalaiset verkkokaupat voivat näyttää kotimaisilta. Todennäköisesti myös tämän takia Saksan ja Ruotsin verkkokaupat ovat kasvattaneet suosiota. Nettisivut ja tuotekuvaukset ovat suomeksi. Toimitusehdot ja maksutavat ovat samat kuin suomalaisilla verkkokaupoilla. Ainoastaan yrityksen virallinen osoite ja lähetyksen lähtömaa paljastavat kaupan olevan Suomen ulkopuolella.

Mitä pitää ottaa huomioon ulkomailta tilatessa?

EU:n alueelta tilatessa ei tarvitse huolehtia ylimääräisistä tulli- ja alv-maksuista. Muista aina tarkistaa mistä maasta tavara lähetetään. Kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat paketin pitää tullata ja niistä pitää maksaa myös arvonlisävero. Tullilaskurin avulla voit selvittää arvion tullimaksusta ja arvonlisäverosta ennen tilausta. EU:n alueella on myös sellaisia alueita, jotka eivät kuulu EU:n tulli- tai veroalueeseen (esimerkiksi Ahvenanmaan maakunta). Poikkeukset voit varmistaa oheisesta Tullin taulukosta. Lisää tullauksesta kerromme tämän artikkelin lopussa.

Nykyisin etenkin

automaatit ovat

kasvattaneet suosiotaan.

Toimitusmaksut ja -tavat

Paketin voi saada myyjältä ilman toimituskuluja. Ilmainen toimitus houkuttelee ostajia, mutta yleensä tilauksiin tulee toimitusmaksu, joka riippuu toimitustavasta. Nopeampi toimitus maksaa enemmän. Lähetys voidaan tuoda pakettiautomaattiin, kotiovelle tai lähimpään miehitettyyn noutopisteeseen. Nykyisin etenkin pakettiautomaatit ovat kasvattaneet suosiota voimakkaasti.

Kuriiripalvelut

Kuriiripalvelut ovat yrityksiä, jotka toimittavat paketteja ja kirjeitä, mutta tyypillisesti nopeammin kuin perinteinen postilaitos. UPS ja FedEX ovat maailman suurimmat kuriiriyhtiöt.

Pakettipiste

Pakettipiste on suomalainen kuljetusliike, jolla on kattava kuljetusverkko koko maassa. Pakettipisteen yhteiskäyttöinen pakettiautomaatti­verkosto löytyy yli 600 toimipisteestä. Verkkokaupat voivat antaa koko toimitusketjun, varastoinnin ja logistiikan Pakettipisteen huolehdittavaksi. Yhteistyökumppanit ja kansainväliset kuriiripalvelut, kuten DHL Express, käyttävät Pakettipisteen automaatteja.

Jos tuote on viallinen tai rikkoontunut, kannattaa aina ottaa yhteys verkkokaupan asiakaspalveluun.

Takuu ja palautus

Monissa verkkokaupoissa palauttaminen on maksutonta, ja se on tehty helpoksi. Lähetyksen mukana on pakettiin kiinnitettävä palautustarra ja ohjeet kuinka menetellä. Maksu palautuu takaisin tilillesi tietyn ajan kuluessa, jos olet maksanut luottokortilla. Jos olet ostanut tuotteen laskulla, ohjeena on yleensä vähentää laskun loppusummassa palautettavan tuotteen hinta.

Takuuhuolto

Jos tuote on viallinen tai rikkoontunut, kannattaa aina ottaa yhteys verkkokaupan asiakaspalveluun. Jo tilausvaiheessa kannattaa tutustua kaupan takuuehtoihin, jotta ikäviltä yllätyksiltä välttyisi. Takuuehdoissa on yleensä mainittu miten ongelmatilanteissa pitää toimia.

Kalliimpi, esimerkiksi merkkituote on myös mahdollista toimittaa takuuhuoltopisteeseen, jos sellaisia on olemassa Suomessa. Takuun voi antaa tavaran myyjä, valmistaja tai maahantuoja. Jossain tapauksissa kannattaa ottaa yhteys valmistajaan, jos myyjä ei ole valmis vastaamaan takuusta.

EU-alueen kuluttajansuoja

Verkkokaupassa EU-alueella kuluttajalla on 14 vuorokauden peruutusaika. Myyjän pitää kertoa peruuttamisoikeudesta tai sen puuttumisesta ja siitä miten toimia peruutustilanteessa. Apua ja neuvontaa eurooppalaisille kuluttajille löytyy ECC:n verkkosivuilta.

Luottava myyjä kertoo sivuillaan selkeästi nimensä, katuosoitteensa ja puhelinnumeronsa sähköpostiosoitteen lisäksi.

Turvallinen nettiostaminen

Käsittelemme laajasti turvallista nettiostamista aiemmassa artikkelissamme, jossa kerrotaan mitä kannattaa huomioida ennen verkosta ostamista ja miten tunnistaa turvallisen verkkokaupan. Jokaisen kannattaa pohtia tarkasti verkko-ostamisen turvallisuutta ennen kuin luovuttaa Visa-korttinsa tiedot toiselle osapuolelle. Huolellisella perehtymisellä ulkomailta maksamisesta ja tilaamisesta tulee turvallista.

Suomalaiset tilaavat eniten Saksasta

Zalando on saksalainen ja hyvin suosittu verkkokauppa. Saksan verkkokaupoista löytyy paljon hyviä tuotteita järkevällä hinnalla. Zalando myy vaatteita ja kenkiä ympäri Eurooppaa. IPC:n vuoden 2021 tutkimuksen mukaan Zalandosta tehtävien ostosten osuus oli Suomessa jopa 11 %. Monille polkupyöräilyä vakavasti harrastaville ihmisille on viime vuosina tullut tutuksi Rose Bikes -verkkokauppa. Sivustolta voi tilata pyöriä, vaatteita, pyöränosia ja pyöräilytarvikkeita. Saksasta löytyy myös monia muita pyöräilyyn erikoistuneita verkkokauppoja.

0%
arvonlisävero tulee maksaa pienistäkin paketeista Kiinasta tilattaessa.

Kiina on säilyttänyt suosionsa tullausmuutoksista huolimatta

Kiinasta on tilattu ja tilataan edelleenkin pieniä ostoksia. Hintataso on huomattavasti edullisempi kuin Suomessa. Verovapaasta shoppailusta saattoi aiemmin nauttia, jos tilasi alle 22 euron arvoisia tuotteita.

Nykyisin pienetkin paketit pitää tullata ja niihin lasketaan 24 prosentin arvonlisävero. Lainmuutoksella poistettiin EU:n ulkopuolelta tulevien lähetysten arvonlisäverovapautus, minkä ajateltiin parantavan EU-maiden yritysten kilpailuasemaa luomalla tasavertaiset kilpailuolosuhteet ja vähentävän lähetysten tulvaa.  Vielä muutama vuosi sitten suomalaiset tilasivat vuosittain Kiinasta noin 14 miljoonaa alle 22 euron lähetystä.

Kiinalaiset verkkokaupat

Tunnettuja kiinalaisia verkkokauppoja ovat esimerkiksi AliExpress, Wish, AliBaba ja LightInTheBox. Näiden verkkokauppojen tarjonta on todella laaja. Itseasiassa nämä alustat ovat kauppapaikkoja, joissa yksittäiset yritykset tai henkilöt voivat toimia myyjänä. Tilauksen jokainen tuote siis voi tulla ja yleensä tuleekin erikseen eri lähettäjiltä.

Mitä tuli tilattua Kiinasta?

Kiinasta tilataan edelleen muutaman euron hintaisia halpoja tuotteita, jotka eivät aina ole sitä mitä valokuvan perusteella voisi päätellä. Facebook-ryhmissä kiertää paljon julkaisuja kuinka tilatut tuotteet ovat olleet minikokoisia tai vaatteet erilaisia kuin sivusto antoi ymmärtää. Kuitenkin Kiinasta voi tehdä löytöjä ja ostaa edullisia, toimivia tuotteita. Kannattaa kysellä suosituksia ja käyttökokemuksia ihmisiltä, jotka ovat tehneet laadukkaita hankintoja Kiinasta.

Iso-Britannia ei ole enää kolmen suosituimman joukossa

IPC:n vuoden 2021 kyselytutkimuksen mukaan 25 % vastanneista kertoi, että Iso-Britannian lähdöllä EU:sta oli vaikutusta verkko-ostosten tekemiseen.  Iso-Britanniasta on tilattu ja tilataan edelleen muoti- ja kauneustuotteita.

Ruotsalaiset nettikaupat palvelevat suomalaista asiakasta

Ruotsista tilaaminen on helppoa. Sivustot muistuttavat suomalaisia nettisivuja. Kuka arvaisi, että Hajuvesi.fi ja Makujakauppa.fi sivustojen yritykset sijaitsevat Ruotsissa? Sivustot ovat suomenkielisiä. Ainoastaan tuotteet lähetetään Ruotsista. Ruotsista on ollut myös suosittua tilata autonrenkaita. Hintataso on jonkin verran edullisempi kuin Suomessa, ja tarjolla on laaja valikoima pohjoisen ilmastoon soveltuvia renkaita.

Renkaita, kauneutta ja musiikkia Ruotsista

Yksi tuttu ruotsalainen verkkokauppa on CDON.com, josta alun perin tilattiin musiikkia, elokuvia ja pelejä. Nykyisin valikoimaan kuuluvat kodinelektroniikka, kuten puhelimet, kamerat ja tietokoneet sekä myös kirjat, vaatteet, kengät sekä kauneuteen liittyviä tuotteet.

Yhdysvalloista tilataan isoista verkkokaupoista

Amazon

Jenkkien lippulaiva on ollut jo pitkään Amazon, joka on globaali suuryritys. Amazonissa on myynnissä yrityksen itse myymiä tuotteita ja ulkopuolisten myyjien tuotteita. Yhtiöllä on toimipisteet myös Kiinassa, Britanniassa, Kanadassa, Japanissa, Ranskassa, Saksassa ja Ruotsissa.

Eri maiden Amazoneista tuotteita tilatessa, ne tulevat yleensä siitä maasta, jonka Amazon-nettisivulla olet. Tarkista aina myyjän oikea sijainti, koska poikkeuksiakin on. Amazonissa voi myyjä sijaita myös Kiinassa. Muista siis, että Amazon-myyjä voi olla lähes missä vain!

Ebay

Toinen iso yhdysvaltainen verkkokauppa on Ebay. Yritykset tai yksityiset henkilöt voivat kirjautua Ebayn kauppapaikkaan käyttäjäksi.  Sivustolla voi kaupata tai huutokaupata melkein mitä tahansa tuotetta tai palvelua. Ebaysta voi löytää yhtä hyvin harvinaisen keräilyesineen kuin vaikkapa edullisia vaatteita tai meikkejä. Verkkosivuilta löytyy uusia ja käytettyjä tuotteita. Ostajan turvaksi Ebay on luonut yhdessä PayPalin kanssa. ”ebay money back guarantee” -takuun. Jälleen kannattaa selvittää mistä tuote oikeasti lähetetään: Amerikasta vai Euroopasta.

Voiko netistä tilata alaikäisenä?

Verkkokauppatilauksiin tarvitaan nykyään vahva tunnistautuminen ja/tai luotto- tai pankkikortti. Nykyajan nuoret haluavat itselleen pankkikortin jo aikaisessa vaiheessa. Useat pankit tarjoavat debit-kortteja varhaisteineille. Alaikäiselle, 15 vuotta täyttäneelle voidaan myös tilata rinnakkaiskortti vanhemman luottokorttiin molempien vanhempien suostumuksella. Huoltajat päättävät, voiko lapsen pankkikortilla maksaa verkossa. Yleensä samalla hankitaan lapselle omat verkkopankkitunnukset. Näiden avulla tilaaminen onnistuu hyvin.

Mitä lapsi saa tai voi tilata netistä?

Tuoterajoitukset ovat samat kuin normaalissakin kaupassa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuston mukaan alaikäiset voivat tehdä ilman huoltajan suostumusta vain heille tavanomaisia ja vähämerkityksellisiä ostoksia, eikä verkko- tai mobiilimaailma tee poikkeusta tähän periaatteeseen. Alaikäisten ei pitäisi voi ostaa laskulla tai muuten velaksi. Myyjän pitää varmistaa ostajan ikä. Esimerkiksi alkoholituotteita alle 18-vuotiaat eivät saa tilata. Alaikäiset ovat kuitenkin onnistuneet tilaamaan viinaa ulkomaisista verkkokaupoista, joten vanhempien pitää todellakin tarkkailla, mitä lapset tilaavat netistä.

Tilaan tuotteita EU:n ulkopuolelta. Kuka on vastuussa tullaamisesta?

Tullin sivuilla kerrotaan, että olet itse vastuussa EU:n ulkopuolelta tilaamiesi tavaroiden tullauksesta ja arvonlisäveron maksamisesta. Saat käyttämältäsi kuljetusyritykseltä tiedon lähetyksistä, jotka pitää tullata.

Enintään 150 euron ostos

Verkkokauppa, josta tilaat, voi kuulua IOSS-järjestään. IOSS (Import One-Stop-Shop) on arvonlisäveron maksamisen erityisjärjestelmä, jonka tarkoitus on sujuvoittaa sitä, miten saat verkko-ostoksen itsellesi. Sinun ei yleensä tarvitse itse tietää verkkokaupan IOSS-tunnistetta. Yleensä verkkokauppa ilmoittaa tunnisteen suoraan ostoksesi toimittavalle kuljetusyritykselle ja numero välittyy automaattisesti tullausta varten.

  • Jos myyjällä on IOSS-tunniste, maksat Suomen arvonlisäveron tavarasi ostohetkellä. Lähetys tullataan puolestasi, eikä sinun tarvitse tehdä mitään. Arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa enää tullauksen yhteydessä.
  • Jos myyjällä ei ole IOSS-tunnistetta, et voi yleensä maksaa Suomen arvonlisäveroa tavarasi ostohetkellä. Sinun pitää huolehtia tullauksesta ja arvonlisäveron maksamisesta itse.

Yli 150 euron ostos

Sinun pitää huolehtia tullauksesta ja arvonlisäveron maksamisesta itse. Tullauksen voi antaa kuljetusyrityksen tehtäväksi tai tehdä itse Tullin Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelussa.

Lopuksi kerromme kuusi vinkkiä EU:n sisältä ja EU:n ulkopuolelta tilaamiseen

  • Arvioi verot ja tullimaksut etukäteen. Muista ottaa huomioon myös mahdolliset kuljetus- ja muut maksut.
  • Varmista, tarvitseeko sinun tehdä tullaus itse. Mikäli verkkokauppa ei veloita arvonlisäveroa tai ostoksesi arvo on yli 150 euroa, sinun on itse huolehdittava tullauksesta sekä samalla veroista ja mahdollisista tullimaksuista.
  • Ota selvää, maksatko arvonlisäveron jo ostohetkellä. Tämä on mahdollista enintään 150 euron ostoksissa.
  • EU-alueen verkkokaupoista ostaessaan kuluttajalla on turvanaan pääsääntöisesti 14 vuorokauden peruuttamisoikeus, eikä EU-alueelta toimitettavista tuotteista tarvitse tehdä tullausta. Muista poikkeukset!
  • Luottava myyjä kertoo sivuillaan selkeästi nimensä, katuosoitteensa ja puhelinnumeronsa sähköpostiosoitteen lisäksi.
  • Tarkista, että myyjä ilmoittaa kokonaishinnan veroineen ja toimituskuluineen sekä toimitusajan ja muut toimitusehdot.

Huolellisella perehtymisellä ulkomailta tilaamisesta ja maksamisesta tulee turvallista.

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko yhteistyöstä kanssamme? Kerromme mielellämme lisää. Jätä yhteydenottopyyntö, vastaamme mahdollisimman pian!

Täytätkö, kiitos!
Täytätkö, kiitos!
Tarkistatko osoitteen?

Usein kysyttyä

Missä Pakettipisteen automaatit sijaitsevat?

Automaattimme sijaitsevat kauppakeskuksissa, kaupoissa ja huoltoasemilla. Automaattejamme on jo yli 200 paikkakunnalla.

Missä on minua lähinnä oleva Pakettipisteen automaatti?

Voit tarkistaa sinua lähimmän automaattimme sijainnin kartasta, jossa pystyt hakemaan oman paikkakuntasi automaatit. Automaattiemme määrä kasvaa jatkuvasti. Onko sinulla mielessä sopiva paikka automaatillemme? Kerro se meille!

Pakettipisteen automaatin näyttö ei toimi. Miten toimin?

Otathan yhteyttä asiakaspalveluumme, jos automaatin näyttö ei toimi. Huollamme automaatin pikimmiten.