Pakettipisteen vuosi 2025 pähkinänkuoressa
Lehtipiste-konsernin logistiikan liiketoimintajohtaja Timo Värri tiivistää pähkinänkuoreen Pakettipisteen viime vuoden.
Vuosi 2025 oli Pakettipisteelle vahvan kasvun, palvelukyvyn kehittämisen ja vastuullisten ratkaisujen vuosi: suunnitelmat logistiikkatoimintojen keskittämisestä Tuusulaan etenivät suunnitellusti, kuljetusoptimointi toi tehoa varhaisiin kuljetuksiin ja automaattiverkosto kasvoi. Kasvaneista kuljetuskilometreistä huolimatta hiilijalanjälki pieneni. Konsernin muissakin liiketoiminnoissa volyymit kehittyivät myönteisesti, mikä luo hyvän lähtökohdan vuoteen 2026.
Kasvu vauhdittui kuljetuksissa ja automaateissa
Pärjäsimme vuonna 2025 erityisen hyvin kuljetuksissa, joissa korostuvat nopeus ja varhaisuus, tämä näkyy kasvuluissamme. Viime vuonna kuljetuspalvelumme kasvoivat reilusti yli 20 prosenttia. Positiivista kehitystä tapahtui etenkin kuljetusyrityksille suunnatuissa palveluissa ja varaosalogistiikassa.
Automaattipalveluissa kapasiteetti kasvoi 24 prosenttia, ja vuoden vaihteessa verkostossamme oli yli 850 automaattia. Aloitimme lisäksi noutopistepalvelut loppusyksyllä yhteistyössä Keskon kanssa. Noutopisteiden määrä laajenee hyvässä tahdissa kuluvana vuonna.

Keskittäminen Tuusulaan luo pohjan automaatiolle
Vuoden isoja päätöksiä oli Lehtipiste-konsernin sisälogistiikan keskittäminen Tuusulaan Amerinkujalle, jonne rakentuu uusi ja nykyaikainen terminaali sekä varasto. Keskittäminen vastaa kasvaviin logistiikkaliiketoiminnan tarpeisiin, tehostaa toimintaa ja mahdollistaa automaation lisäämisen. Rakentaminen ja käyttöönoton valmistelu sujuvat aikataulussa – käyttöönotto sijoittuu lokakuun alkuun.

Kuljetusoptimointi paransi tehokkuutta ja laatua
Otimme käyttöön uudet kuljetusoptimoinnin työkalut, joiden ansiosta saimme tehostettua reittejä ja ajoaikatauluja. Tämä näkyi kustannustehokkuutena, mutta myös varmistaa palvelulupauksen toteutumisen. Laatutaso pysyi hyvänä läpi vuoden, toimitusvarmuuden ollessa jatkuvasti yli 98 prosenttia.
Pakettiautomaatit ovat tutkitusti halutuin paketin noutotapa
Ovensuukyselyt ja loppuvuoden oma Tilastotorstai-viestintäsarja toivat lisää ymmärrystä asiakkaiden käyttäytymisestä. Ovensuukyselyn tulosten mukaan automaatti nousi noutokanavana ykkösvalinnaksi tuoden samalla asiointivirtaa vähittäiskauppaan: suurin osa 68 % käyttää noutopaikan muita palveluja aina tai usein pakettia noutaessaan. Kuluttajat noutavat paketit yhä nopeammin.
Vastuullisuus eteni konkreettisesti
Hiilijalanjälkemme pieneni 7 prosenttia, vaikka kokonaiskilometrimäärä kasvoi. Päästövähennystä tukivat muun muassa reittioptimointi ja uusiutuvien/vähäpäästöisten käyttö. Työ jatkuu vuonna 2026, kun panostamme edelleen kuljetuspäästöjen vähentämiseen.
Kehitämme asiakaspalvelukanavia
Otimme käyttöön Pakettiveikko-tekoälychatin verkkosivuillamme. Joulukuussa Pakettiveikon ratkaisuprosentti oli 76 prosenttia, loput tapaukset ohjautuivat sujuvasti ihmiskollegoille. Palvelu on tällä hetkellä kuluttajille, ja tavoitteenamme on laajentaa sen hyötyjä myös yritysasiakkaille vuoden 2026 aikana. Tavoite on selkeä: nopeampi vaste, sujuvampi asiointi ja parempi asiakaskokemus.
Keskeisin opittu asia ja suunta vuodelle 2026
Vuoden 2025 tärkein opetus oli, että automaattiverkoston kapasiteettia on kasvatettava edelleen vastaamaan kysyntää. Reagoimme tähän laajentamalla sekä automaatti- että noutopisteverkostoa. Myös kuljetustoiminta laajenee hallitusti. Pakettipisteen varhaisilla ja nopeille kuljetuksille on selvästi kasvavaa kysyntää.
Yhteistyöhön Pakettipisteen kanssa?
Pyydä tarjousUsein kysyttyä
Pakettipisteen automaatit ovat Lehtipiste-konsernin omistamia. Konserniin kuuluu Lehtipisteen lisäksi Suomen Korttipiste, PutinkiArt.
Valitsemalla Pakettipisteen yhteiskäyttöisen automaatin parannat myymäläsi oheispalveluita runsaammin kuin valitsemalla vain yhden kuljetusliikkeen käyttämän automaatin.
Sopiva sijoituspaikka sijaitsee lähellä kuluttajien arkea ja on helposti saavutettava sekä aukioloajat ovat laajat, jos kyseessä ei ole ulkoautomaatti.
Yhteiskäyttöisyyden lisäksi Pakettipisteen automaateilta paketin voi noutaa ilman ladattavaa äppiä ja ulkoautomaateissa on valaistus.
Vilkas automaatin käyttö tuo asiakkaita myymälääsi, maksamme vuokraa käyttämästämme tilasta ja yhteistyö on joustavaa suuntaamme.
Voit ottaa yhteyttä verkostopäälliköihimme. Yhteystiedot löytyvät tästä.