Kuutena päivänä viikossa
Aamuvarhaisella 5–9
Yrityspalvelu →
Tilaa uutiskirje →

Vuoden 2024 vastuullisuus­raportti julkaistu

Vuoden 2024 vastuullisuus­raportti on nyt julkaistu.

Vuonna 2024 Lehtipiste-konsernin CO2-kokonaispäästöt laskivat 3 % edellisvuodesta. Lehtipisteen vastuullisuustyössä painopisteenä on kuljetusten hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävät toimenpiteet. Lisäksi panostetaan muovin vähentämiseen ja kierrätysmateriaalien määrän kasvattamiseen sekä sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuuseen.

Lehtipiste-konsernin kuljetusten aiheuttamia päästöjä on vähennetty (5 %) huolimatta kasvaneista ajokilometreistä (9 %) lisäämällä uusiutuvien/vähäpäästöisten polttoaineiden käyttöä ja lisäämällä sähköautoja kaupunkijakelussa.

”On hienoa nähdä, että suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen työ päästöjen vähentämiseksi tuottaa konkreettisia tuloksia. Lämmin kiitos myös kumppaneillemme, jotka ovat kalusto- ja polttoainevalinnoillaan mahdollistaneet päästöjen vähentämisen nopeasti kasvavassa kuljetusliiketoiminnassamme!”, toteaa Pakettipisteen kaupallinen johtaja Juha Tiittanen.

Lehtipiste-konsernin vastuullisuudesta raportoidaan vuosittain osana Tradekan vuosi- ja vastuullisuus­raporttia. Raportti kokoaa yhteen keskeisiä asioita konsernin liiketoiminnasta ja vastuullisuuden kehittymisestä. Vuosi- ja vastuullisuusraportin on varmentanut KPMG. 

Vastuullisuusraporttiin voit tutustua tästä. Vastuullisuussivullamme lisää asiaa vastuullisuudesta.

Vuonna 2024 kaupunkijakelun käytössä on polttomoottoriautojen sijasta sähköautoja (16 kpl) Helsingissä, Tampereella, Turussa, Joensuussa ja Jyväskylässä.
Vuonna 2024 Lehtipiste-konsernin CO2-kokonaispäästöt laskivat 3 % edellisvuodesta.

Yhteistyöhön Pakettipisteen kanssa?

Pyydä tarjous